lauantai 10. syyskuuta 2011

Lyhyemmät puikot

Jotain tekemistä piti taas keksiä. Aamusta kävin aikaisin kaupassa, mutta siitä se tylsyys vasta alkoi. Niinpä päätin lähteä oulunkylän lankakauppaan. Tarkoitus oli ostaa 15cm sukkapuikot. Kaupassa huomasin, että puikkojen hinnat oli noussut. Aiemmin ne maksoi 6,40. Nyt hinta taisi olla 7.30. Ostin ne kuitenkin, vaikka vähän sapettikin.
Malmilla kävin ajattelin, että ostan lankaa, mutta mieli kuitenkun muuttui. Kotona on lankaa ihan riittämiin. Niitä pitäisi ensin tuhota.
Jotain piti kuitenkin ostaa, niin päädyin kynttilöihin. Niitä ei ole koskaan liikaa. Varsinkaan kun iltaisin tulee parhaimmillaan poltettua melkein kymmenen tuikkua.

Ei kommentteja: